fbpx Leikkaako vanhan koneen kanssa kiinni? Vinkit ruohonleikkurin valintaan | Proviter Oy

Ruohonleikkuu on oma taiteenlajinsa, jonka jokainen hoitaa omalla tyylillään. Tässä ruohonleikkurin hankkimiseen muutama vinkki. Niin Vesalle alapuolella kuin muillekin ruohonleikkurikauppoja harkitseville.

Ruohikko odottaa leikkuuta

Kun Vesalla ei leikannut

Vesa herää iltaan asti venyneiltä päiväuniltaan vastentahtoisesti kutsuhuutoihin. Oi kunpa saisi vielä puoli tuntia köllötellä. Merja on kuitenkin eri mieltä. Nurmikko näyttää kuulemma pian sademetsältä, ellei asialle tehdä jotain. Ja Merja on sen hoitanut viimeiset viisi kertaa, Vesalla kun on aina ollut jotain muuta. Vesa mutisee liioittelusta. Maksimissaan kolme viime kertaa. Nyt on pakko nöyrtyä ja mennä, nurmikko kun ei itse itseään leikkaa. Sekin on tosin todennäköisempää kuin se, että saisi jäädä nukkumaan.

Vesa vetää Crocsit jalkaan ja lähtee autotalliin. Viimeisimmästä leikkuusta taitaa tosiaan olla aikaa, ainakin jos katsoo romukasaa, joka on kertynyt leikkurin eteen. Vesa aloittaa raivaustyöt ja kiroaa, miksi se leikkuri on täytynyt jättää tallin perälle. Ja eikö näistä saisi pienempiä malleja.

Lopulta Vesa on raahannut painavan leikkurin muutaman tuskanparahduksen siivittämänä nurmikolle. Ensin on lisättävä bensaa, sitten alkaa kiskomistyö. Ja sitä todella voi kutsua työksi. Ensimmäinen kiskaisu, toinen kiskaisu, kolmas kiskaisu. Leikkuri ei vaikuta yhteistyöhaluiselta. Tuska kasvaa, ja ensimmäinen ärräpää tulee huudahdettua. Merja tulee kysymään, että eikö se lähde käyntiin. No miltä näyttää, Vesa mutisee. Naapurin vanha herra Andersson tulee tiedustelemaan, aikooko Vesa todella vielä tähän aikaan laittaa myllyn käyntiin. Vesa on kiehumispisteessä. Nyt sen on pakko lähteä käyntiin, jotta nämä kysymykset peittyvät koneen mölinän alle. Ei lähde. Vesa sen sijaan lähtee. Huonon leikkurin vika, joten turha motkottaa. Huomenna leikkurikaupoille. Josko se siitä.

Ruohonleikkuriin kannattaa panostaa

Tarina on hypoteettinen, mutta varmasti monelle samaistuttava, eikö? Ruohonleikkuu on pakollinen hyötyliikunnan muoto, joka oikeilla välineillä tehtynä voi olla nautinnollista. Miksi et siis panostaisi siihen?

Ruohonleikkuria hankkiessasi kannattaa taustatyö tehdä huolellisesti. Ruohonleikkurin ostaminen ei ole nappikauppaa, sillä laadukkaat leikkurit ovat satojen eurojen arvoisia. Leikkuri tulee kuitenkin todennäköisesti kulkemaan mukanasi pitkään, joten kannattaa kerralla hankkia oikeasti laadukas kone. Pitkä käyttöikä ja tehokas leikkuujälki ovat kaiken perusta.

Mieti ensimmäiseksi, millainen on juuri sinun pihallesi sopiva leikkuri. Isommilla pihoilla suositellaan itsevetävää mallia, jotta urakka ei ole niin raskas. Pienemmillä pihoilla työnnettävä malli on usein riittävä. Itsevetävästä on myös suuri apu, mikäli leikattavan pihan profiili on rinteinen. Näin leikkurin työntäminen on kevyempää mäissä, eikä leikkuri jää sutimaan kostealla nurmikolla yhtä helposti.

Itsevetävissä akkukäyttöisissä EGO Power+ -leikkureissa on aina valittavissa leikkaajalle ja hänen ruohikolleen sopiva vetonopeus. EGOn leikkureissa on kaksi erillistä moottoria vedolle ja leikkaukselle. Tämä mahdollistaa pidemmän käyttöajan, kun vetoa tai leikkuunopeutta voi käyttää ainoastaan tarvittavan määrän tai ei ollenkaan. Yhdellä akun latauksella ajaa parhaimmillaan jopa 75 minuuttia. Lisäksi akun lataus on todella nopeaa, sillä tyhjä akku latautuu täyteen pikalaturin avulla 30-60 minuutissa akun koosta riippuen. Kahdella akulla siis ajelee helposti vaikka koko päivän!

EGO-ruohonleikkurin nopeudensäätö

EGO-ruohonleikkuri helppo varastoida

EGO – monipuolinen taituri ei pidä ääntä itsestään

Alussa olleen tarinan päähahmo Vesa tuskaili hikipäissään koneen käyntiin vetämisen kanssa. EGOn ruohonleikkureissa ei tarvitse asian kanssa tuskailla, ne kun käynnistyvät nappia painamalla. Myös herra Andersson suosittelisi Vesalle EGOn leikkuria, sillä sähkömoottorin ansiosta ääntä pitää ainoastaan terän pyöriminen. Kellosta ei tarvitse huolehtia valoisuudenkaan puolesta, kun leikkureista löytyvät LED-ajovalot hämärää varten.

EGOn jokaisessa ruohonleikkurissa on todella tilavat keräyssäiliöt, joihin leikattu ruoho kerääntyy. Näin irtoruoho ei sotke kenkiä, eikä sitä kulkeudu vaatteiden tai lemmikkien mukana sisälle. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa leikkausmuoto, sillä leikkureissa on valittavissa myös ruohikon silppuaminen ja osassa myös leikatun ruohikon puhaltaminen sivulle. Näissäkin ominaisuuksissa on omat hyvät puolensa, sillä ne ravitsevat ruohikkoa, ja erityisesti pitkän ruohikon leikkaaminen on tehokkaampaa.

Itse leikkuutyön jälkeen kannattaa ottaa huomioon myös logistiset asiat. Ruohonleikkuri ei ole mikään pieni vekotin, varsinkaan jos sitä ei saa taitettua kasaan. Kevyet EGO Power+ -ruohonleikkurit taittuvat pieneen tilaan, jonka lisäksi niiden akkukäyttöisyyden ansiosta käyttäjän ei tarvitse varoa nesteiden valumista pitkin poikin. Se tekee leikkurin säilömisestä ja kuljettamisesta vaivatonta.