fbpx Hiiri teki tuhojaan keittiössä – Pasi vältti vesivahingon onnekkaasti | Proviter Oy

Turkulaisen Pasin lompakko meinasi keventyä hiiriongelman takia huomattavasti. Onnekas oleminen oikeassa paikassa oikeaan aikaan esti kuitenkin vesivahingon syntymisen tällä kertaa.

Victor-blogi

Pasi, 42, valmisti itselleen välipalaksi herkkuvoileivät omakotitalonsa keittiössä ja nautti ne sanomalehteä lukiessaan pöydän ääressä. Leipien hävittyä napaan ja kahvikupin tultua tyhjäksi oli aika laittaa täyteen tullut astianpesukone päälle.

Pasi valitsi oikean ohjelman koneesta ja laittoi sen töihin, kuten monta kertaa ennenkin. Kone lähti pyörimään normaalisti, eikä Pasi osannut tässä vaiheessa odottaa mitään erikoista.

”Lehden lukeminen jäi siinä syödessä kesken. Laitettuani koneen päälle päätin jäädä lukemaan kesken jääneen jutun loppuun, kun sattui olemaan kiireetön hetki”, perheenisä kertaa.

Lukutuokio loppui kuitenkin lyhyeen. Kone kuulosti omituiselta ja pian myös sivusilmällä näkökenttään ilmestyi jotain normaalista poikkeavaa.

”Yhtäkkiä näin, että vettä valuu koneen alta olevasta kaukalosta ulos lattialle. Otin äkkiä koneen pois päältä ja kaikki mahdolliset kuivausvälineet esiin. Aikamoinen tuuri siinä kävi, että satuin jäämään keittiöön. Vesi olisi tehnyt lattiaan kauheat tuhot, jos se olisi saanut lainehtia siellä valtoimenaan ilman, että kukaan heti huomaa.”
 

PAPANAT PALJASTIVAT SYYPÄÄN

Ensiavustavat siivous- ja kuivaustyöt hoidettuaan Pasi alkoi tutkia, mistä keittiön äkillinen hyökyaalto oikein johtui. Kun astiat oli ensin nostettu tiskialtaaseen odottamaan käsinpesua, oli tuomio nopeasti selvä.

”Astianpesukoneen vedensyöttöletkuun oli järsitty peukalonpään kokoinen reikä. Ei tarvinnut olla mikään Sherlock Holmes arvatakseen, mikä reiän oli aiheuttanut.”

Hiiri oli helppo todeta syylliseksi. Asiaan tuli varmistus, kun Pasi avasi tiskikoneen viereisen kaapin, johon tuholainen oli päättänyt tehdä tarpeensa. Pasi haki hanskat, suojasi suunsa ja siivosi papanat pois.

”Sen verran olen lukenut juttuja myyräkuumeesta ja sen oireista, että parempi kunnioittaa hygieniaa näissä touhuissa”, Pasi kertoo.
 

Victor-blogin kuva hiiri

Victor-blogi kuva

TUHOLAISET TUNKEVAT TALVEN TULLEN TALOON

Aikaisemmin hiiret olivat olleet harmina pihavarastossa. Sisälle kotiin ne eivät olleet ennen uskaltautuneet, tai ainakaan Pasi ei niitä ollut havainnut.

”Ehkä tuo koko ajan kylmenevä keli on ne saanut tunkemaan viileän varaston sijaan talon lämpöön.”

Varastossa ongelmaa hoitamaan oli hankittu Victor Multi-Kill -sähköinen hiirenloukku. Lähinnä sen takia, ettei loukkua tarvitse jatkuvasti tyhjentää, eikä jyrsijään koskea. Varastossa tulokset olivat olleet positiivisia. Nyt oli aika katsoa, menisivätkö siimahännät vipuun myös sisätiloissa.

”Tähän mennessä yksi on jäänyt kiikkiin. Annan loukun kuitenkin olla edelleen keittiössä, jos vaikka pahantekijän sukulaiset tai kaverit vielä häärivät täällä. Kaikki kikat täytyy tehdä, ettei joudu ihmettelemään, että mitä nyt tehdään, kun vesivahinko tuli kylään.”

VICTOR-TUHOLAISTORJUNTATUOTTEET

- Victor on maailman johtava tuholaistorjuntaan erikoistuneiden tuotteiden valmistaja
- Tehokkaat ratkaisut hiirten ja rottien torjuntaan
- Karkottimet, loukut ja pyydykset ovat ihmisille ja lemmikeille turvallisia
- Hygieeninen ratkaisu, sillä tuholaiseen ei tarvitse missään vaiheessa koskea
- Ei kemikaaleja tai myrkkyjä
 

Victor-tuholaistorjuntatuotteet