fbpx Mosquito Magnet siirtyi ohjaksiin ja ratkaisi pientilan hyttysongelman | Proviter Oy

Vaikka Mosquito Magnet on suunniteltu helpottamaan ihmisten elämää, ei sovi unohtaa, että myös kaikenkarvaiset kanssaeläjämme voivat hyötyä siitä.

Mosquito Magnet ‑hyttysansa Salakarien hevostilalla

Salolaisella Salakarin pientilalla ovat hyttyset olleet riesana jo vuosien ajan. Itikoiden rasittava ympärillä pyöriminen ei ole rajoittunut vain kaksijalkaisten ongelmaksi.

Tilalla näet elelee myös kolme hevosta: 25-vuotias kokenut kaakki Aadu, 8-vuotias Dodo sekä 11 vuoden ikään päässyt poni Pikku-Ukko. Heppakolmikon hännät huiskivat kesän tullen parhaansa mukaan hyttysiä ja muita ötököitä pois häiritsemästä.

”Herkin seniorihevosemme ei siedä mitään ötököitä ja karkaakin usein tarhasta ärsyyntyessään. Kyllä ne hännät usein heiluvat heti alkukesästä saakka. Sitä on tosi ikävää seurata itse, kun ei ole ollut juuri muita keinoja helpottaa hevosten oloa, kuin pahimpina päivinä ottaa ne sisälle. Ja kiusaahan itikat ratsastajaakin tallilla häärätessä”, Jassu Salakari sanoo ja muistuttaa ärsyyntyvyyden olevan hevosille usein yksilöllistä.

Pitkään riivanneeseen ongelmaan yritettiin löytää ratkaisua vuosien ajan monin eri keinoin, mutta tuloksetta.

”Meillä on ollut erilaisia hyttysmyrkkyjä hevosille, mutta mikään ei ole toiminut, vaikka testivoittajiakin on tullut kokeiltua moneen kertaan. Niitä pitää myös lisätä melko usein, eikä se aina ole mahdollista. Herkimmillä hevosilla olemme pitäneet myös kalliita ötökkäloimia ja ‑huppuja, jotka usein ovat rikki parissa viikossa. Lisäksi hevoset hikoilevat ne päällään kesähelteellä. Kokeilussa olleiden itse tehtyjen ötökkäpyydyksienkin teho on ollut melko heikko.”

Kuherruskuukausi lupailee pitkää yhteiseloa

Täksi vuodeksi pientilan uudeksi hyttyssheriffiksi Salakarit hankkivat Mosquito Magnet ‑hyttysansan. Uusi laite on ollut käytössä nyt noin kuukauden ajan. Alku on ollut vähintäänkin lupaava.

”Luimme jo monta vuotta sitten Tekniikan Maailman testistä, että Mosquito Magnet on pärjännyt hyvin. Sen on havainnut jo nyt, että hyttyset ovat oikeasti vähentyneet. Etenkin, kun katsoo sinne säiliöön ja huomaa, että kyllä niitä täällä on.”

Lupaavat alkutahdit näyttävät vihdoin tuovan helpotuksen monen vuoden vitsaukseen. Ja mikä parasta, kyseessä ei ole mikään yhden kesän ihastus. Tätä ininätöntä iloa kestää myös tulevina vuosina, kiitos kevythuoltoisen ansan.

”Meille hevosihmisille itikat ovat olleet joka vuosi kauhea riesa. Tämä oli ratkaisuna toimivin siihen, vaikka kertainvestointi onkin iso. Helpotus on kuitenkin monivuotinen.”

Mosquito Magnet ‑hyttysansan saalista verkossa

Hyttysansa poistaa itikat hevostilalta

Helppoa ja kivaa

Salakarien pientilan piha on rakennettu siten, että Mosquito Magnetin noin 4000 neliömetrin vaikutusalue kattaa kaikki sekä ihmisten että hevosten tärkeimmät alueet. Laajalla piha-alueella ansan mittava vaikutusalue on luonnollisesti arvossaan, mutta sitäkin tärkeämmiksi ominaisuuksiksi Salakari nostaa kaksi asiaa.

”Helppokäyttöisyys ja varmatoimisuus. Pääsee helpolla, kun laitteen virittää kerran käyttöön, eikä sitä sen jälkeen tarvitse huomioida, kunhan vain muistaa tarkkailla, ettei kaasu lopu ja tyhjätä säiliön silloin tällöin. Tosin säiliökin on tilava!” Salakari iloitsee.    

Näyttää vahvasti siltä, että hevoskaverukset saavat vihdoin helpotusta kesäänsä eivätkä isäntäväen illanistujaisetkaan kärsi inisevistä tunkeilijoista. Kaikilla on kivaa, kaikki voittavat!

”Ehdottomasti suosittelisin Mosquito Magnetia muillekin, jotka haluavat itselleen ja hevosilleen huomattavasti helpomman kesän”, Salakari sanoo tyytyväisenä.

Aadu, Dodo ja Pikku-Ukko lienevät samaa mieltä.

 

Tutustu Mosquito Magnet ‑hyttysansaan tarkemmin tästä

Katso lähin jälleenmyyjä tästä